Kirjoitusvihkot

 

Tänne olemme koonneet kouluvihkoja, jotka ovat erityisesti suunniteltu kirjoittamaan oppiville. Useimmissa on rasteroitu kirjoitusrivi. Rasterointi on ohjeellinen kirjoitusväli ja sopii ala-asteikäisille.

Rasterointi antaa hyvän mahdollisuuden oppilaan henkilökohtaisen ja persoonallisen käsialan kehittymiseen. Kirjainten sakaroiden ulottuessa perusvälin ulkopuolelle määräytyy niiden korkeus henkilökohtaisen käsialan mukaan. Rasterointi ei pakota kuitenkaan kaikkia kirjoittamaan samalla kirjainkoolla. Sen ylä- tai alapinnassa ei ole viivaa - jyrkän rajaviivan puuttuminen mahdollistaa myös merkatusta perusvälistä poikkeavan käsialan. 

Suurin osa oppilaista kirjoittaa perusväliin vaikeuksitta mukavasti. Vihkomalleistamme löytyy myös erikokoisia perusvälejä. Mitä suurempi kirjoitusväli, sitä helpompi sille on kirjoittaa. Kun oppilaan käsiala alkaa kehittyä, liian suuri kirjoitusväli saattaa hidastaa kirjoittamisen sujuvuuden kehittymistä. Edistyneemmille oppilaille sopii siten kapeammat kirjoitusvälit sekä ne kirjoitusvihkot, joissa ei ole rasterointia vaan pelkkä viivoitus. 

 

 

 

 

04409 Kirjoitusvihko A4/20

Kirjoitusvihko A4/20 (409)

Tuotenumero04409
TuotenimiKirjoitusvihko A4/20 (409)
Pakkaus100 kpl/laatikko
 20 kpl/kutiste
EAN-koodi6 416344 044091
Paino0,115 kg

 

Laadukas kotimainen kouluvihko.

Lehden yläosa blanko, yläosan korkeus lehdellä 11cm.

Lehden alaosassa 9 viivastoa. Yhdellä viivastolla 7mm rasteroitu kirjoitusväli + apuviivat 4,5mm rasteroinnin ylä- ja alapuolella. 20 lehteä.

Tuotteella Joutsenmerkki ja Avainlippu.

 

04416 Kirjoitusvihko A4/20

Kirjoitusvihko A4/20 (416)

Tuotenumero04416
TuotenimiKirjoitusvihko A4/20 (416)
Pakkaus100 kpl/laatikko
 20 kpl/kutiste
EAN-koodi6 416344 044169
Paino0,115 kg

 

Laadukas kotimainen kouluvihko.

Lehdellä 16 viivastoa. Yhdellä viivastolla 6,0mm rasteroitu kirjoitusväli + apuviivat 4,0mm rasteroinnin ylä- ja alapuolella. 20 lehteä.

Tuotteella Joutsenmerkki ja Avainlippu.

04420 Kirjoitusvihko A4/20

Kirjoitusvihko A4/20 (420)

Tuotenumero04420
TuotenimiKirjoitusvihko A4/20 (420)
Pakkaus100 kpl/laatikko
 20 kpl/kutiste
EAN-koodi6 416344 044206
Paino0,115 kg

 

Laadukas kotimainen kouluvihko.

Lehdellä 20 viivastoa. Yhdellä viivastolla 4,5mm rasteroitu kirjoitusväli. Ei apuviivoja, 20 lehteä.

Tuotteella Joutsenmerkki ja Avainlippu.

 

04430 Kirjoitusvihko A4/20

Kirjoitusvihko A4/20 (430)

Tuotenumero04430
TuotenimiKirjoitusvihko A4/20 (430)
Pakkaus100 kpl/laatikko
 20 kpl/kutiste
EAN-koodi6 416344 044305
Paino0,097 kg

 

Laadukas kotimainen kouluvihko.

Lehdellä 30 yksiviivallista riviä, viivaväli 9mm. 20 lehteä.

Tuotteella Joutsenmerkki ja Avainlippu.

04507 Kirjoitusvihko A5/20

Kirjoitusvihko A5/20 (507)

Tuotenumero04507
TuotenimiKirjoitusvihko A5/20 (507)
Pakkaus200 kpl/laatikko
 20 kpl/kutiste
EAN-koodi6 416344 045074
Paino0,0586 kg

Laadukas kotimainen kouluvihko.

Lehdellä 7 viivastoa. Yhdellä viivastolla 7mm rasteroitu kirjoitusväli + apuviivat 4,5mm rasteroinnin ylä- ja alapuolella. 20 lehteä.

Tuotteella Joutsenmerkki ja Avainlippu.

04508 Kirjoitusvihko A5/20

Kirjoitusvihko A5/20 (508)

Tuotenumero04508
TuotenimiKirjoitusvihko A5/20 (508)
Pakkaus200 kpl/laatikko
 20 kpl/kutiste
EAN-koodi6 416344 045081
Paino0,0586 kg

Laadukas kotimainen kouluvihko.

Lehdellä 8 viivastoa. Yhdellä viivastolla 6mm rasteroitu kirjoitusväli + apuviivat 4mm rasteroinnin ylä- ja alapuolella. 20 lehteä.

Tuotteella Joutsenmerkki ja Avainlippu.

04509 Kirjoitusvihko A5/20

Kirjoitusvihko A5/20 (509)

Tuotenumero04509
TuotenimiKirjoitusvihko A5/20 (509)
Pakkaus200 kpl/laatikko
 20 kpl/kutiste
EAN-koodi6 416344 045098
Paino0,0586 kg

 
Laadukas kotimainen kouluvihko.

Lehdellä 9 viivastoa. Yhdellä viivastolla 4,5mm rasteroitu kirjoitusväli + apuviivat 3,15mm rasteroinnin ylä- ja alapuolella. 20 lehteä.

Tuotteella Joutsenmerkki ja Avainlippu.

04511 Kirjoitusvihko A5/20

Kirjoitusvihko A5/20 (511)

Tuotenumero04511
TuotenimiKirjoitusvihko A5/20 (511)
Pakkaus200 kpl/laatikko
 20 kpl/kutiste
EAN-koodi6 416344 045111
Paino0,0586 kg

Laadukas kotimainen kouluvihko.

Lehdellä 11 viivaa, viivaväli 12mm. 20 lehteä.

Tuotteella Joutsenmerkki ja Avainlippu.

04525 Kirjoitusvihko A5/20

Kirjoitusvihko A5/20 (525)

Tuotenumero04525
TuotenimiKirjoitusvihko A5/20 (525)
Pakkaus200 kpl/laatikko
 20 kpl/kutiste
EAN-koodi6 416344 045258
Paino0,0586 kg

Laadukas kotimainen kouluvihko.

Lehdellä 5 kaksoisviivastoa apuviivoilla. Viivaväli 8mm. 20 lehteä.

Tuotteella Joutsenmerkki ja Avainlippu.

04528 Kirjoitusvihko A5/20

Kirjoitusvihko A5/20 (528)

Tuotenumero04528
TuotenimiKirjoitusvihko A5/20 (528)
Pakkaus200 kpl/laatikko
 20 kpl/kutiste
EAN-koodi6 416344 045289
Paino0,0586 kg

Laadukas kotimainen kouluvihko.

Lehdellä 8 kaksoisviivastoa. Viivaväli 4mm. 20 lehteä.

Tuotteella Joutsenmerkki ja Avainlippu.


Yksityisyydensuoja | Rekisteriseloste